Diablos

Diablos by Teppo Manninen.

 

FOREWORD BY MAX

Te tiedätte siinä missä minäkin, että unia on poikkeuksellisen hankalaa kokea uudestaan. Niitä on yhtä vaikea pukea jälkikäteen luotettavasti sanoiksi. Se kaikkein tärkein ja meihin syvimmän jäljen jättänyt tuntuu aina katoavan sanoina. Tässä on kyse universaalista ilmiöstä. Emme koskaan löydä sopivia adjektiiveja kuvaamaan sitä, mitä olemme unessa nähneet. Puhutun ja kirjoitetun kielen rakenteet osoittautuvat kykenemättömiksi ilmaisemaan selkeästi sitä, mitä olemme tunteneet. Sanat vain sotkevat kaikessa tarkkuudessaan. Siksi surrealistit päättivät käyttää karua ja hiomatonta kieltä: automaattikirjoitus. Lasten tarinat unista sen sijaan ovat todella puoleensavetäviä, vakuuttavia ja varmoja – aivan kuten lapset itsekin. Ja kuitenkin, tai ehkä juuri siksi, heidän kertomuksensa ovat niin pelottavia ja aseistariisuvia. Lisäksi lasten unet ovat lähes aina painajaisia (ruokimmeko heitä peloilla, siitäkö se johtuu?). Espanjan kielessä sana painajainen rimmaa sanan upean kanssa. Niinpä näissä lasten yöllisissä maailmoissa kaikki upea, kauhea ja jopa hauska sekoittuvat keskenään.

 

Jos kirjoittaminen osoittautuu meille riittämättömäksi tavaksi kertoa unista, on niitä parasta lähestyä ja tulkita kuvien avulla. Aines, josta unet on tehty, kuten Shakespeare sitä materiaa nimitti, on meille lähes tuntematonta. Tiedämme siitä ainoastaan ehkä sen, että se on suunnattoman häilyvää ja pelotonta. Ei kuitenkaan sovi unohtaa, että kukaan ei pääse suoraan toisten uniin vaan ainoastaan kertomuksiin niistä. Siksipä meidän pitäisikin puhua unien tulkinnan tulkinnasta eikä pelkästään kuvauksesta. Joka tapauksessa, kerrotaan unista sitten suoraan tai välillisesti, voidaan puhua pulmallisesta ja liikkuvasta maaperästä. Unet ovat kuin koskematon metsä, jota typeryydet valvemaailmasta eivät ole tahrineet. Unohtakaa unientulkintakirjat –ne ovat petkutusta! On kaikenlaisia unia. Monet niistä ovat arvoituksellisia ja salaperäisiä, toiset vain yksinkertaisesti tuskallisia kuten niiden merkityskin. Vaatii rohkeutta astua sisään siihen maailmaan ja ennen kaikkea lahjakkuutta ettei riko sitä.

 

Teppo Mannisella on yllin kyllin sekä rohkeutta että lahjakkuutta. On jotenkin hyvin liikuttavaa ja upeaa, että aikuinen piirtäjä vapaaehtoisesti antaa kietoa itsensä tuohon niin hauraaseen seittiin – tuntemattomien lasten uniin. Vieläpä käyttäen niihin tunteja, päiviä, kuukausia elämästään saadakseen ne kuviksi paperille. Teppo antautui piirtämiseen omistautuen ja vei meidät ihmeelliseen kuuden tarinan seikkailuun alueelle, jossa ei ollut käyty.  Paikkaan, kuten tuntematon maa  keskiajan kartoissa, missä tuntematon ja määrittämätön sijoitettiin kohtaan ”tuolla puolen on lohikäärmeitä”. Tuolla toisella puolella Teppo kuvitti lasten tarinoita rohkeasti ja heidän kertomuksiaan kunnioittaen. Hänen kynänjälkensä piirsi meille kartaston paikkoihin joiden tunnelmaa voisi kuvata usvaiseksi ja tiiviiksi. Näkemys paikan henkilöhahmoista on myös takuulla hauska. Mainitsin, että painajainen ja upea rimmaavat espanjassa. Kun katsoo Tepon upeita piirustuksia on suorastaan rikos ettei se rimmaa myös sanan huumori kanssa.

Max

*Finnish translation: Kirsi Lindström.